Gå til innhold
Storyteller Ilkka Vaura

I found eternity

See the text in English

See the text in the original language

I found a flower (papaver laestadium) from Pältsan fjell, Sweden.

Löysin Ikuisuutenkukan Ruotsin jyrkiltä rakkarinteiltä, joissa heinäkuussakin tuuli tuivertaa kylmästi. Olin ystäväni Kari Autton kanssa jo heittämässä toiveeni kukan löytymisestä, kunnes pohjoisemmalta rinteeltä kohosi mustaa kivistä taustaa vasten kauniin keltainen noin 15 cm korkea kukka. Karua karummassakin ympäristössä peltsanunikko (papaver laestadium), jota myös lestaatiuksenkukaksi kutsutaan sen löytäjän mukaan (Papaver laestadianum), tuntuu epätodelliselta. Senhän kuuluisi kasvaa kauniissa multavassa puutarhamaassa, mutta se on valinnut kasvupaikakseen tämän syrjäisen tunturiseudun rakkaisimman kylmän rinteen, jossa se loistaa vain harvoille sen löytäville.

”Joonas Ketolan mukhan ikuisuutenkukka tuo ikuista onnea ja nuoruutta. Taskukellon takakannen alla se sitä piti amulettina”, kertoo ystäväni Kari Autto kämpälläni Ketomellassa Ounastunturia (Ounistunturi paikallisille) vastapäätä. Joonas Ketola oli syntynyt vuonna 1902 Ketolan Annille joulupakkasessa Sitsapesävuomalla karvakintaitten päälle, kun Anni ei ehtinyt Ketomellasta Tuulirovan naapuriin synnyttämään.

Ikuisuutenkukasta ja Joonas Ketolasta en tiennyt mitään kesällä 1953 yli viisikymmentä vuotta aikaisemmin. Olin ensi kerran 7-vuotiaana vanhempieni ja nuorempien kahden veljeni kanssa matkalla lounaisrannikolta lappalaisten ja porojen tarunhohtoiseen maahan.

Isäni oli vuonna 1951 vihdoinkin saanut luvan hankkia henkilöauton, Skodan. Siitä alkoivat yli 10 vuotta kestäneet perheemme telttareissut, kuten niitä kutsuimme, ympäri Suomen. Matkailuelinkeino nykymielessä oli alkutekijöissään. Tiet olivat peltojen reunoja seuraavia mutkaisia, pölyisiä hiekkateitä -pahoinvointia se takapenkillä tiesi. Leirintäalueita oli vain muutamia, ja niiden taso nykyvaatimuksiin verrattuna karu. Kahviloita ja ravintoloita oli vain kaupungeissa, maaseudulla saattoi toki löytää kioskin ja maatalosta ostaa maitoa.

Mutta telttareissut olivat perheelle vuoden kohokohta. Isälle ja äidille ainoa mahdollisuus viettää viikon loma unohtaen yrittäjän huolet. Pienen Skodan takapenkille pakkautui kolme villiä pikkupoikaa ja takakontissa oli Sopu-teltta ja Primus-keitin. Teltta pystytettiin sopivaan paikkaan järven tai joen rantaan taikka halkopinon taakse. Voi niitä aamuja, kun aurinko nousi, kaste kimmelsi korsissa ja lehmiä jo lypsettiin maatalon niityllä, kun teltanovea avasimme.

Kohti tarujen tuntureita

Isäni oli ollut jatkosodan alussa v. 1941 Petsamossa Kalastajasaarennossa. Hän kertoi Petsamon Jäämeren tiestä, karuista tuulisista tuntureista, tundrasta ja Jäämeren rantakallioista. Petsamon ja Lapin maisemat olivat jättäneet hänen mieleensä jäljen, vaikka sotatantereena Petsamo oli ollut hirvittävä.

Muutaman kesän Etelä-Suomen reissun jälkeen suuntana olivat v. 1953 vihdoinkin tarujen tunturit, Kilpisjärven seutu ja Saana. Matka ei ollut helppo. Ennen Oulua vastaan tulleesta autosta lentänyt kivi rikkoi tuulilasin. Ouluun selvittyämme, piti löytää korjaamo sekä yösija. Asemakadulta löysimme matkustajakodin. Päivän koettelemuksista väsynyt ja migreeniä poteva isokokoinen isäni rojahti sänkyyn sillä seurauksella, että sängyn pohja petti. Eipä naurettu! Matka kuitenkin jatkui yhä ylöspäin ja tie vain huononi. Saksalasten toimesta sota-aikana vangeilla teetettyä tietä korjattiin nyt ns. työllisyystöinä aina pätkä kerrallaan. Skoda kuitenkin kesti välillä nyrkinkokoisen kivipinnankin, kun varovasti mentiin.

Sääskiä ja raunioita

Väsyneinä heinäkuun helteessä saavuimme Yli-Muonion Utkujärvelle. Hieno hiekkaranta oikein houkutteli uimaan. Mutta ilo loppui lyhyeen. Veteen päästyämme huomasimme mustan pilven lähestyvän – sääsket olivat löytäneet meidät. Se oli ensi kokemuksemme sääskistä, enkä muista koskaan myöhemmin kokeneeni sellaista sääskipaljoutta.

Matkalla Väylän vartta ylös näkyivät Lapin katkeran sodan jäljet. Talojen raunioita ja törröttävien savupiippujen lohduttomia rivistöjä, sotatarvikkeiden rojua tien varsilla. Uutta rakennettiin, mutta työtä oli vielä paljon. Pienen pojan mielessä alkoi itää ajatus sodan kauheudesta ja rauhan merkityksestä.

Murkku yllättää

Kuuset ja männyt jäivät taakse, tehtiin tuttavuutta tunturikoivun ja vaivaiskoivun kanssa. Kun sitten Kilpisjärvi vihdoinkin näkyi, oli pettymys suuri. Tarujen tunturi Saana oli sumun peittämä tai kuten myöhemmin opin, murkku peitti sen laen ja pahdat. Nousemista Saanalle ei siis voinut ajatella, vaikka tuskinpa se meiltä pikkupojilta olisi onnistunutkaan saatikka isän sairauden vuoksi.

Suurta pettymystämme lieventääkseen isä päätti viedä perheen syömään Suomen Matkailijayhdistyksen Kilpisjärven hotellin ravintolaan. Ja hienohan uusi hotelli oli ja varmaankin ruokailu siellä isän kukkarolle kävi. Mutta olihan se vaihtelua äidin Primus-keittimellä loihtimiin aterioihin verrattuna. Kilpisjärven matkailuvarustus oli silloin hotellin ja Siilasmajan varassa. En muista, että siellä mitään muita palveluja olisi ollut. Kun mielessä on 1950-luvun ensimmäisen puoliskon Kilpisjärvi, ei parhaalla tahdollakaan voi pitää nykyistä kylämaisemaa onnistuneena, ei varsinkaan Saanan puoleista tien vartta etelästä tultaessa.

Ehkä tapasin Keto-Joonaksen

Jos murkkua ei olisi ollut, olisimme ihailleet Ruotsin ja Norjan puolen lumisia tuntureita kuten Pältsan mahtavaa lakea ja Paraksen terävää huippua, sekä Mallan peilautumista Kilpisjärveen. Ikuisuutenkukasta ja sen löytäjästä sain kuulla vasta 50 vuoden kuluttua. Saattoi kuitenkin olla, että hänet tapasin matkan varrella. Joonas Ketola möi perheensä kanssa turisteille matkamuistoja mm. Saarikosken kohdalla tuohon aikaan. Pysähdyimme lappalaisten, kuten silloin sanottiin, myyntikojujen kohdalla ihmettelemään kotaa, ihailemaan porontaljoja ja luutöitä. Ja tietysti auton keulalle piti ostaa poronsarvet, jotta kaikki saivat etelässä tietää, että nuo ovat käyneet Lapin tuntureilla!

Matkani Lapissa on kestänyt jo liki kuusi vuosikymmentä. Vasta Keto-Joonaksen Ikuisuutenkukan Pältsalta löydettyäni ymmärsin, että olen löytänyt onneni tunturin tuulesta, hiljaisuudesta ja kauneudesta. Tunturilta näkee kauas, ohi itsensä ja itsekkyytensä. Kiitos Keto-Joonas, kiitos Ketomellan ystäväni Kari Autto!


Country of origin: Finland

Do you have a story to share with us?

We’re looking for more interesting nordic stories; do you have a song, short story, film, music or other material you’d like to publish on our site?

Send us your story

Want to talk to somebody about Our Stories?

FINLAND

Saila Puukko
Lapland UAS

Kauppakatu 58
95400 Tornio

+358 (0)40 7528573

FINLAND

Elina Söderström
Studio E-City ky

Saarenpäänkatu 39
95430 Tornio

+358 (0)44 0931214

NORWAY

Inger Birkelund
ihana! AS

Hovedveien 2
N-9151 Storslett

+47 92055728

SWEDEN

Annika Kronqvist
Svefi Academy

Torget 3
SE-953 32 Haparanda

+46 922 688 17

SWEDEN

Erling Fredriksson
JORD Ek. För.

Kyrkbacken 21
980 61 Tärendö
0046-(0)978-718 39
0046-(0)70-5478789

All rights reserved | Our Stories | GDPR
Design & code: Gnist / Anna Koi