Gå til innhold

Artisti-esittely: VisaNordica

VisaNordica Tornio-Haaparannasta koostuu muusikoista Esa Rautiainen (akustinen kitara ja laulu), Elina Söderström (laulu ja perkussiot), Mirja Tapio (huilu) ja Niko Mäenalanen (harmonikka) ja Jaakko Viitala (akustinen kitara, basso ja piano). VisaNordica on enemmän kuin musiikkiyhtye, se on ikään kuin ”Pohjoismainen musiikkikollektiivi”, joka kerää yhteen samanhenkisiä muusikoita ympäri Pohjoismaita. Ryhmän ytimen muodostavat Esa Rautiainen ja Elina Söderström, jotka yhdessä omistavat myös Studio E-City ky:n, joka on yksi Our Stories- projektin kumppaneista.

VisaNordican musiikki koostuu harmoniallisista, kuulaan kauniista, pehmeän jatsahtavista melodioista duurissa ja mollissa, ruotsiksi ja suomeksi. Sen lisäksi, että VisaNordica on jo vuosia esittänyt omaa, Esa kirjoittamaa musiikkia, niin he esittävät myös tunnettuja pohjoismaisia laulelmia molemilla kielillä. Tästä kulttuurityöstä Elina ja Esa palkittiin Pohjola-Nordenin Vuoden Nordisti palkinnolla keväällä 2013.

Historialliset tarinat, sekä lapsille, että aikuisille, ovat lähellä Esan ja Elinan sydäntä. Esimerkiksi Mustaparran musikaalinen tarina ja laulut, jotka Esa on kirjoittanut, ovat saaneet paljon suosiota.  Our Stories hankkeessa Elina ja Esa ovat mukana monella eri tavalla, kuten esim. Revontultentien alueen tarinoiden keruussa. Kerätyistä tarinoista he ovat valinneet kirjoittaa kertomuksia ja musiikkia historiallisesta perspektiivistä.

Konsertissa ”Feel The Northern Lights Route” lokakuussa 2018, VisaNordica vie katsojan historialliselle matkalle pitkin Revontultentietä ja Tornionjokea. Kuulija saa tällä musiikillisella matkalla muun muassa tutustua ranskalaiseen tiedemieheen Pierre Louis Maupertuisiin ja porvarintytär Christine Planströmiin.

Tervetuloa kanssamme musikaaliselle matkalle pitkin Revontultentietä!

Liiketoimintaa Revontultentiellä?

MyStory-hankeessa lisättiin Revontultentien varrella toimivien pienyritysten näkyvyyttä yritystarinoiden ja digitaalisen markkinoinnin avulla.

MyStory projekti

FINLAND

Saila Puukko
Lapland UAS

Kauppakatu 58
95400 Tornio

+358 (0)40 7528573

FINLAND

Elina Söderström
Studio E-City ky

Saarenpäänkatu 39
95430 Tornio

+358 (0)44 0931214

NORWAY

Inger Birkelund
ihana! as

Hovedveien 2
N-9151 Storslett

+47 92055728

SWEDEN

Annika Kronqvist
Svefi Academy

Torget 3
SE-953 32 Haparanda

+46 922 688 17

SWEDEN

Erling Fredriksson
JORD Ek. För.

Kyrkbacken 21
980 61 Tärendö
0046-(0)978-718 39
0046-(0)70-5478789

Kaikki oikeudet pidätetään | Our Stories | GDPR
Suunnittelu ja koodi: Gnist / Anna Koi